Edesvastuutonta lainsäädäntöä

Hei Ystävät kentällä ja Eduskunnassa!

Voisitteko asettua kaikki taisteluun kristillisperinteellisten perhearvojen puolesta.

Media ja avioliittolainmuutosta  äänestäneet kansanedustajat ovat toimineet edesvastuuttomasti pettämällä Suomen kansan.

Perusperiaate kaikessa lainsäädännössä on ottaa huomioon sen vaikutus toisin ajatteleviin.

Sitä ei ole tehty, ei mediassa ja vain vähäisessä määrin eduskunnassa.

Voisitteko ystävät auttaa minua keräämällä uutisaineistoa mitä muissa maissa tapahtuu avioliittolakimuutoksen seurauksena ja välittää sitä eteenpäin kaikkialle Suomeen. 

Perinteellisiin perhearvoihin pitäytyviä syrjitään, tuomitaan, rangaistaan, morkataan ja jopa uhataan väkivaltaisesti jos jollakin tavalla kaikkialla. Tuo suvaitsevaisuutta ja ihmisoikeuksia 'rummuttava' ja tasa-arvoisuutta vaativa homoliike on kaikkea muuta kuin suvaitsevainen toisin ajattelevia kohtaan.

Avioliittolainmuutos ei ole yleensä pysähtynyt tuohon vaatimukseen. Sitä on seurannut vaatimukset sukupuolituntemuksien poistamiseksi transgender laeilla.

Sitten sitä on seurannut vieläkin mielettömämpiä lakiesityksiä ja median hulluutta lietsoa väkivaltaista raiskausseksiä ja muuta sellaista kansaan.

Sitten pienten ala-ikäisten lasten ja nuorten ohjelmointia mitä törkeimmillä tavoilla vääristyneisiin seksimuotoihin. 

Voit lukea siitä mielettömyydestä AMERICAN JA CANADAN ja MASSRESISTANCE perheyhteisösivuilta. Liitän tähän oheen perhearvoja puolustavien nettisivujen linkkejä. Voitte itse lukea mitä tapahtuu.

Kansanedustajat, jotka äänestivät homoavioliittolain puolesta, media joka lietsoo sitä vääristyneellä tietoudella, piispat ja papit, jotka sitä kannattavat ja presidentti, joka allekirjoitti tuon lakialoitteen - he kaikki ovat pettäneet Suomen kansan ja luovuttaneet lasten ja nuorten ja koko kansan seksikasvatuksen ja seksi-elämää koskevat päätökset homoliikkeen käsiin.

Homoseksuaalinen pakkovalta on lähtenyt liikkeelle maassa ja se on paljon vaarallisempi kuin mikään aikaisemmin ilmennyt kansallissosialistinen tai poliittinen pakkovalta.

Huomaa, että minä en ole lainkaan homojen ja lesbojen yksityiselämää vastaan - he tehköön omassa elämässään mitä haluavat. Minä en ole kiinnostunut astumaan heidän kynnyksensä ylitse. Mutta minä en alistu 'pakkosyöttöön' , enkä hyväksy 'pakkosyöttöä' Suomen kansallekaan. Näpit irti meistä - me edustamme äärimmäistä yksilövapautta kristillisperinteellisten elämänarvojen mukaisesti.

Jos tätä mitä tässä sanon ei kuunnella, niin kohta koko kansa hoksaa, että on ajauduttu seksuallispakotteiseen kurimukseen.

On kysymyksessä mielipide vapauden loppu! Ilmaisuvapauden loppu! Omantunnonvapauden loppu! Sanan vapauden loppu! Myös lasten vanhempien kohdalla - heidän lastensa seksikasvatusta koskevan päätösvallan loppu! Kaiken hyvinvointia edistävän elämän loppu yhteiskunnassa!

Tästä olen lähettänyt 'metrikaupalla' uutisaineistoa menneiden vuosien aikana Eduskunnalle!

Haastan kaikki avioliittolain muutosta kannattavat vastuuseen Suomen kansan pettämisestä ja vastuuseen tuon valheellisesti lietsotun lain seurausten salailusta

Jos lainsäätäjät, eivät sen vertaa paneudu tutkimaan puolueettomasti lainsäädännön vaikutuksia toisin ajatteleviin, niin sanon, että silloin lainsäätäjät ovat väärässä ammatissa

Yhtykää kaikki samanmieliset ja kaikki käytännönjärkisesti asiaa ymmärtävät äänestämään kunnon johtajat tälle kansalle.

Rauno Helppi

Käytännönjärkinen ihmisoikeuksien puolustaja ja äärimmäisen yksilövapauden kannattaja 

Hyvät, kristillisperinteellisiä perhearvoja puolustavat nettilinkit ja niissä mainostetut ystävälinkit:

ENGLANNINKIELISET LINKIT

American Family Association www.afa.net

MassResistance www.massresistance.org

Canadian Family Action Coalition (CFAC)

www.familyaction.ca

Onenewsnow www.onenewsnow.com

www.lifesitenews.com

SUOMENKIELISET LINKIT 

www.sanastatekoihin.fi ja www.suomijeesukselle.fi

http://www.kotipetripaavola.com/moraalinrappio.html#13

TV7 www.tv7.fi

Katso TV7 linkistä video: Mitä homoavioliitot tekivät Massachusetissa. Maalaa tämä alla oleva linkki ja kopioi hakualueelle ja klikkaa sitä niin video alkaa näkyä!

http://www.tv7.fi/vod/player/?program=40301

 SUOMENKIELISET SÄHKÖPOSTIOSOITTEET

suomijeesukselle@gmail.com

jokisalo@sanastatekoihin.fi